sunnuntai 25. elokuuta 2013

Good morning, Accra!

Aurinko paistaa paksujen kullanruskeiden verhojen läpi, vaikka kuinka yritän sulkea silmäni ja nukahtaa uudelleen. Kello on kuusi aamulla. Pihalta kuuluu linnunlaulua. Laulua, joka kuulostaa samanaikaisesti sekä heinäsirkkojen sirinältä että poikkihuilun soitolta. Avaan viime yönä vesipullojen avulla hyttyssuojaksi viritetyn verhon pois auringon edestä. Ikkunasta näkyy talojen kattoja ja mopoa virittävä vanhempi mies. Mies huikkaa aidalla istuvalle pienelle pojalle jotakin. Huomaan hymyileväni.

Olemme vihdoin Accrassa - koko porukka ja puolet matkatavaroistakin. Osa rinkoista saapuu vasta huomenna, sillä lähes kahdeksan tunnin vaihdosta huolimmatta, ne eivät ehtineet meidän lennollemme. Eivät, vaikka kuinka niitä hihnan reunalla odotimme ja jännitimme. Eilen kun saavuimme alkuyöstä majataloon ilma tuoksui kostealta ja naapurista leijaili suuren pihakokon lämpöä. Nyt ilma on huomattavasti kuivempaa ja on helpompi erottaa erilaisia tuoksuja vaikka en osaakaan nimetä niistä ainoatakaan.  Pihalla seisoo pieni vanhempi valkoinen pakettiauto kahden isommman bussin välissä. Sillä me saavuimme eilen lentokentältä. Pakettiauto näyttää ikkunasta katsottuna kovin pieneltä ja hieman ehkä naurattaakin - Tuohon me eilen sullouduimmme koko porukka. 12 henkeä, kuski ja meidän matkatavarammekin. Ja hyvin mahduimmekin!

Ajatukseni keskeyttää majatalon käytävästä kuuluva kova huuto. Joku on laittanut television päälle.  Aamiainen alkaa tunnin kuluttua ja vihdoin rapussa kuuluu pienen lapsen puhetta ja jalkojen kopinaa. Televisiosta pauhaa jokin gospelhenkinen kuoro. Jään kuuntelemaan sanoja, mutta en saa selvää kuin lauseen armahtavasta rakkaudesta.  Rytmi on mukaansatempaava ja voin kuvitella kuinka televisioruudulla näkyy tanssista nauttivia ilmeitä ja rytmi liikuttaa koko joukkoa. Tekisi mieli laittaa itsekin televisio päälle ja tanssia, mutta huonetoverini nukkuu vielä.

Kaivaudun takaisin sänkyyn lukemaan matkalle tekemiäni muistiinpanoja muun muassa twin kielestä. Tiesittekö, että Ghanassa yksi lapsen saamista nimistä tulee aina viikonpäivästä, jona hän syntyi? Esimerkiksi siis nimi *Kofi viittaa siihen, että henkilö on syntynyt perjantaina. Minä synnyin maanantaina, minä viikonpäivänä sinä synnyit?

Eveliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti